Tammikuu meni niin hurjaa vauhtia, että blogin kirjoittaminen jäi, mutta nyt on taas aikaa aktivoitua tämänkin kanssa.

Asiakkaiden kanssa saatiin treenivuosi käyntiin jo heti ensimmäisellä viikolla ja on ollut kiva huomata miten heillä on riittänyt intoa ja energiaa, vaikka välillä flunssat sun muut norovirukset ovat pakottaneet petiin. Asiakkaiden onnistumisista ja liikunnan tuomasta riemusta saa niin paljon itselleenkin. On vain niin parasta nähdä se rankankin treenin jälkeinen väsynyt mutta onnellinen hymy toisen ihmisen kasvoilla.

Kuten aikaisemmin kirjoitinkin, niin päätin viime vuoden lopulla irtisanoutua vakkarityöstäni ja olenkin tässä ollut reilut pari viikkoa vapaa tehtaan ikeestä. Totta kai jännittää, miten uusi vaihe elämässä lähtee lutviutumaan, mutta kertaakaan en vielä ole ehtinyt katumaan, päinvastoin. Jos ensimmäinen viikko meni oikeastaan ajatellen, että lomallahan tässä vain ollaan, niin nyt sitä on jo vähän ruvennut tajuamaan, että tämähän on ihan totta, että nyt sitä ollaan opiskelija-yrittäjä, jolla on mahdollisuus päättää itse omat työaikansa, lomansa ja tekemisensä. Aika hullua 13 vuoden palkkatyön jälkeen. Onhan tässä haasteensa, mutta otan ne ilolla ja innolla vastaan. Itsestään kaikki on kiinni.

Kun päivään on yhtäkkiä tullut lisää vapaita tunteja, olen ottanut siitä ilon irti hankkimalla melkein puolen vuoden tauon jälkeen taas ryhmäliikuntakortin Urheiluhalleille. Jos viime vuosi meni lähinnä rampatessa salilla, niin on ollut älyttömän tervetullutta monipuolistaa taas omia treenejä käymällä mm. Pumpissa, Combatissa, hydrobicissa, joogassa ja pilateksessa. Vaikka tuossa pari viikkoa sitten tein enkkani jalkaprässissä puskemalla 360 kiloa rautaa 10 kertaa ylös ja alas, niin sen jälkeinen lihasarkuus ei ollut mitään verrattuna ensimmäisen Pump-tunnin aiheuttamaan suoranaiseen kömpelyyteen. Jalat olivat aivan muusia pari-kolme päivää ja tunsin itseni 360-vuotiaaksi käppänäksi köpötellessäni silloin vielä lumisia katuja. Tuli taas käytännössä huomattua kuinka kannattaa treenata eri voiman lajeja.

Ryhmäliikuntatunneista on varmasti hyötyä myös Eerikkilän urheiluopistoa ajatellen, missä suoritan tämän vuoden aikana liikunnan ammattitutkinnon, jonka ensimmäinen lähijakso oli viime viikolla. Ja ai että, oli niin upeat kolme päivää, että taidan olla yhtä virnettä edelleen! Etukäteen jännitin ihan järjettömän paljon. Olin aivan varma, etten osaa mitään, en tutustu kehenkään, olen väärässä paikassa ja että viimeistään nyt siellä tajutaan, etten olisi ansainnut tulla valituksi. Enpä olisi voinut olla enempää väärässä. Teki myös hyvää kuulla, etten ollut jännitykseni ja epävarmuuteni kanssa yksin, samantyyppisiä ajatuksia oli ollut muillakin, kaikkia jännitti. Niin kovasti olin kuitenkin odottanut koulun alkua, että eipä sinänsä mikään ihme, tuntui ihan siltä, että olisi mennyt uudestaan ekalle luokalle. Hyvä muistutus taas siitä, että itselleen pitäisi olla armollisempi, antaa mennä vaan ja heittäytyä.

Harmaus

Koulu alkoi keskiviikkona, mutta tulin Tammelaan jo edellisenä päivänä, jottei tarvitsisi herätä niin älyttömän aikaisin ensimmäiseen koulupäivään. Kävin testaamassa kuntosalin ja tein pienen kävelylenkin opiston ympäri. Aluehan on aivan mieletön! Lähellä ovat Torronsuon ja Liesjärven kansallispuistot ja opisto sijaitsee Ruostejärven ja pikkuisen Leppilammin rannoilla. Harmikseni minkäänlaisia ulkotreenejä ei tällä kertaa ollut, mutta niitä on onneksi luvassa. Kolmen päivän aikana joutui useamman kerran poistumaan omalta mukavuusalueeltaan, mikä tekee aina hyvää. Kävimme pelaamassa sählyä, tanssimme Zumbaa, oli Combatia ja ryhmäliikuntatuntien ohjaamisharjoittelua. Varsinkin sählyä oli hullunkivaa pelata, edellisestä kerrasta oli varmaan 15 vuotta. Pelasin nuorena salibandya Tapanilan Erässä ja oli kiva huomata, miten jälleen kerran lihasmuisti tuli apuun. Toivottavasti pelaamme uudestaan! Sitä vastoin ryhmäliikuntatuntien ohjaaminen tuntui todella omituiselta. Jos biisien tikuttaminen, analysointi ja kuunteleminen sujuivat vanhalta musaluokkalaiselta ja -opistolaiselta helpolta, niin annas olla, kun yhdistetään biisiin liike ja ohjaaminen, menin ihan lukkoon. Selkeästi osa-alue, jota pitää harjoitella. Kaiken kaikkiaan tuli tajuttua, että mitkä ovat niitä omia vahvuuksia ja mitkä niitä, joita pitää kehittää, jos haluaa niissä parantaa. Päivät olivat pitkiä ja kun nukkuminen uudessa paikassa ei onnistunut kunnolla, niin tuli oltua aika väsynyt ja Polarkin huusi perjantai-iltana kotiin päästyäni, että ”rasittunut!”

Iloinen koululainen

Tällä hetkellä pää pyörii aika pitkälti personal trainer -asiakkuuksien ja koulujuttujen ympärillä. Koska aikaa on, otan mieluusti uusia asiakkaita ja tarjolla on lähikuukausina myös pienryhmävalmennuksia, joissa tarkoitus on monipuolisesti treenata niin ulkona kuin sisällä lihaskuntoa ja kestävyyttä, kehonhuoltoa unohtamatta. Kerron pienryhmistä lisää heti, kun saan suunnitelmat valmiiksi. Lisäksi liikunnan ammattitutkintoon pitäisi muun muassa suunnitella yhtenä näyttönä liikuntatapahtuma. Onneksi tuottajana minulla on kokemusta tapahtumista, joten ei tarvitse ihan A:sta aloittaa. Toiseen näyttösuoritukseen minun kuuluu suunnitella ja toteuttaa retki luonnossa, mikä on yksi lempparinäytöistäni koko koulutuksessa. Eivät puhuneet paskaa, kun sanoivat haastattelutilaisuudessa lokakuussa, että tämä koulu tulee sitten viemään aikaa. Mutta eipä se miltään taakalta tunnu, kun on niin innoissaan.

Kivaa helmikuun alkua kaikille!