Elbrus on Venäjällä Kaukasiassa, lähellä Georgian rajaa törröttävä 5 642-metrinen vuori – Euroopan korkein. Olen lähdössä sinne 12 hengen ryhmässä, josta tunnen ennakkoon vain yhden.

Lähtöön on nyt kolme päivää.

Viime vuoden Nepalin-reissuun verrattuna valmistautuminen on tällä kertaa ollut paljon helpompaa ja huomattavasti stressittömämpää. Ennen Nepalia piti hankkia läjäpäin varusteita, opetella käyttämään niitä, luottamaan niihin. Sitä myös jännitti todella paljon, miten pärjää muun ryhmän kanssa, oppisi luottamaan heihinkin. Piti miettiä etukäteen, miten kestäisi mahdolliset pettymykset, sellaiset, joihin ei ole itse voinut vaikuttaa mitenkään, sillä vuorilla mikään ei ole itsestäänselvyys.

Viimeiset kuukaudet olen treenannut Elbrus takaraivossa. Se on oikeastaan ohjannut kaikkea tekemistäni.  Omassa treenissä pääpaino on viime vuodet ollut voimanostossa ja oikeastaan tavoitteellinen kestävyystreeni tuli uudestaan mukaan vasta toissa syksynä, kun aloin valmistautua Nepaliin. Nepalin jälkeen aloin juosta monen vuoden tauon jälkeen eikä punttisalilla tämän vuoden puolella ole ollut kuin yksi voimanostojakso alkukeväästä (uusi penkkienkka, jes!). Jotta jalat eivät olisi ihan tukossa, raskaat kyykkytreenit vaihtuivat kevyempiin sekä enemmän juoksua tukeviin askelkyykkyihin ja erilaisiin räjähtävää voimaa kehittäviin liikkeisiin. Olen halunnut treenata mahdollisimman paljon ulkona, joten Kumpulan ja Stadikan ulkotreenipaikat ovat tänäkin kesänä olleet kovassa käytössä.

Punttia Kumpulassa

Oikeita asioita on tullut tehtyä ja uskaltaisin sanoa, että olen kovemmassa kunnossa vuorikiipeilyä ajatellen kuin Nepaliin lähtiessäni. Vuorikiipeilyä treenataan, heh, kiipeämällä ylämäkeen. Kun Helsingin korkein kohta, vanha kunnon Malminkartanon Jätemäki, kohoaa uljaaseen 91 metriin merenpinnan yläpuolelle, niin sitä on aika monta kertaa saanut rampata ylös ja alas kerätäkseen niitä nousumetrejä. Vähemmän tylsistyttävä mäkitreeni mielessä kipaisinkin heinäkuun alussa Norjan puolelle juoksentelemaan ihanan Tromssan vuorille ja poluille. Vietin myös viitisen päivää Kilpisjärvellä, missä kävin muun muassa juoksemassa Saanan huipulle.

Might as well jump, go ahead and jump (jump)!

Jos fyysinen puoli on ns. hoidossa ja tässä vaiheessa sen eteen kaikki tehty, niin kyllä tässä on pääkin tehnyt töitä. Elbrusinkin kiipeämisessä on paljon riskejä. Vuoristotauti, ruokamyrkytys, flunssa, keuhkokuume, huono sää, lumivyöryt… mitä tahansa voi tapahtua. Ihmiselle, jolla on taipumusta jonkinlaiseen kontrollifriikkiyteen, vuorikiipeily on armoton, mutta niin kovin opettavainen laji. Ne asiat, joille ei voi mitään, kuten sää, niin niille ei toden totta voi sitten yhtään mitään. Ei säätä tai vuorta kiinnosta pätkääkään, kuinka kauan sitä on reissuun valmistauduttu, töitä tehty tai siitä maksettu. Vuori määrää ja ihminen vikisee. Siinä on jotain ihan älyttömän siistiä ja yksi niistä syistä, miksi vuoriin olen niin kovin rakastunut.

Jos niin käy, etten huipulle pääse, on se tietenkin valtava pettymys. Siinä hetkessä olisi varmasti vaikea yrittää löytää positiivisia asioita siitä, miten kaikesta oppii ja kokemus karttuu, vaikka se miten totta olisikin. Se tulisi sitten ajan kanssa. Psyykkinen valmistautuminen onkin oikeastaan nuoralla tanssimista. Liiallinen itsevarmuus kostautuu aina, henkselien paukuttelua ja keulimista on sitä paitsi pohjattoman vaivaannuttavaa seurata, muttei siinäkään ole mitään järkeä, jos lähtee valmiiksi luovuttaneena. Huipulle pitää haluta. Olenkin ajatellut, että kyllä minä huipulle pääsen ja turvallisesti alas, jos se minusta on kiinni, mutta minä en voi vaikuttaa kaikkeen ja mitä tahansa voi tulla eteen.

Kilpparilla

Olen työssäni rundannut bändien kanssa ja yksi suurimmista opeista niistä hommista oli se, että reissussa omista pienistä murheistaan ei pidä tehdä koko porukan suuria ongelmia. Saman huomasin Nepalissa. Ei ole mitään hyötyä vinkua, valittaa ja pilata muiden fiilistä, kun kaikkia kuitenkin jossain välissä väsyttää, pää on kipeä, on nälkä tai jano, koti-ikävä tai muuten vain hankala olla. Jos jokin asia vituttaa tai ahdistaa, on parempi hakeutua syrjään rähisemään itsekseen kuin kuormittaa muita kiukuttelemalla. Vuoret kun on niitä viimeisiä paikkoja ruveta rähjäämään. Tuntemattomien ihmisten kanssa onkin aina jännittävä lähteä reissuun, kun tavat reagoida asioihin tulee yllätyksenä. On myös aina kiinnostavaa nähdä, miten ryhmä muodostuu, kuka ottaa minkäkin roolin. Itse olen alkuun aina vähän varautunut ja minulla kestää tovi lämmetä. Tarvitsen aikaa siihen, että näen miten ryhmä toimii, ennen kuin osaan tai uskallan olla täysillä mukana. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä suurempi tarve minulla on  saada olla yksin, vaikka toki viihdynkin ihmisten kanssa. Tasapaino siinäkin. Tarvitsen omaa tilaa ja rauhaa palautuakseni ja sen vuoksi olen tälläkin kertaa buukannut reissussa oman huoneen siihen asti kunnes siirrymme alhaalta laaksosta base campiin. Olen myös aika ajoin kamalan huono nukkumaan, joten oma rauha tulee siinäkin tarpeen.

Itekseen Norjassa, just hyvä.

Nyt on kamat haettu varastosta, rahaa vaihdettu, tsekattu miljoona kertaa, että viisumi on varmasti kiinni passissa. Kohta onneksi pääsee pakkaamaan, sillä muuten tässä alkaisi mennä pitkin seiniä. On ollut huvittavaa huomata, että ihan samalla tavalla kuin ennen Nepalia, olen viimeisen viikon ollut kärttyisä, hajamielinen, kiusallisen dramaattinen ja läheisilleni ihan kamalaa seuraa. Että kyllä tässä jännittää jo aika paljon.

Olin alkuviikosta eräässä yritystapaamisessa ja kerroin lähteväni lauantaina kiipeämään Elbrusia.

”Aaa, sä olet siis vuorikiipeilijä, vitsi miten siistiä!”

– No, en mä nyt tiedä vuorikiipeilijä, toinen vuori kuitenkin vasta. Tässä nyt opetellaan koko ajan.

”No viimeistään sen jälkeen sitten oot!”

Noooo, katotaan sitä sitten. 🙂

Nyt hermojenlepuutuspuntille, ei tästä muuten tuu mitään!

Kivaa elokuuta kaikille!

Vilma

Ps. Elbrus-reissusta huolimatta arki on alkanut ja valmennukset pyörivät täysii, joten jos tarvetta on esimerkiksi uudelle saliohjelmalle, tekniikkatunneille, tarvitset voimatreeniä tukemaan omaa lajia, tavoitteena on kohottaa kuntoa jotain isompaa tavoitetta varten tai jos aika on kypsä kokonaiselle elämäntapamuutokselle, niin laita viestiä. : ) Olen yhteydessä viimeistään palattuani takaisin Suomeen 19.8. Venäjällä kun voi kuulemma olla vähän kehno netti. Pyrin päivittämään Instagramia mahdollisuuksien mukaan, seuraa tuolta -> @vimmalindqvist 

Elbrus