Mennyt kesä oli kaikilla mittapuilla omituinen. Tai ainakin erilainen kuin viimevuosina. Ensimmäistä kertaa sitten kasi- ja ysiluokan välisen kesän en ollut sidottu palkkatyöhön ja jonkun muun asettamiin aikatauluihin. Ei tullut laskettua päiviä kesälomaan, tyyliin TJ 25, TJ 8 ja TJ 2min 15s, hurrailtua kreisinä loman alkamisen kunniaksi Facebookissa tai kirottua kaunista ilmaa kökkien tunkkaisessa toimistossa enteriä hakaten. Vapaalla en tietenkään koko kesää ollut, valmennukset asiakkaiden kanssa pyörivät normaalisti lähes koko kesän. Mutta kun niidenkin aikatauluihin pääsee vaikuttamaan eivätkä treenit asiakkaiden kanssa tunnu tervanjuonnilta, vaan lähinnä päinvastoin, niin töiden ja vapaan suhteen kesä 2016 oli poikkeuksellisen leppoisa.

Kesäkuun aloitin polkemalla Porkkalaan teltan ja Trangian kanssa. En ollut aiemmin siellä käynyt ja parin päivän terapiakarkumatka tuli tarpeeseen. Alkumatka Vallilasta Keilaniemeen meni hidastellen iltapäivän ruuhkassa ja oikeastaan kunnolla polkemaan pääsi vasta Tapiolan jälkeen. Aurinko paahtoi ja hiki pärskyi. Viimeiset parikymmentä kilometriä Porkkalanniemeenhän on mutkittelevaa ylä- ja alamäkeä ja siinä vaiheessa jaloissa alkoi tuntua tukalalta. Ongelmani noilla pidemmillä pyöräretkillä on se, etten malta pysähtyä, pitää taukoja ja tankata, poljen vain menemään välittämättä siitä, että sattuu. Fiksua? Ei ollenkaan. Mutta nyt kun tämän taas tiedosti, niin ehkä sitä voi seuraavalla kerralla tehdä jotain toisin. Viimeiset kymmenen kilometriä menivät ihan puhtaasti raivolla, teki mieli nakata pyörä ja rinkka ojaan ja tilata taksi himaan. Siellä ne kirosanat kaikuvat varmaan edelleen. Porkkalanniemen virkistysalueen parkkipaikalta vielä parin kilometrin raahustus metsän läpi ja sitten – maailman kaunein merenranta. Ja perillä juuri sopivasti ennen auringonlaskua. Teltta pystyyn, ruokaa naamaan ja sitten kallioille istumaan ja katsomaan, kun luonto antoi parastaan. Aamulla hyvin nukutun yön jälkeen keittelin rauhassa kahvit ja katselin miten 50 metrin päässä peuraemo poikasensa kanssa söi aamupalaa. Linnut lauloivat, laineet liplattelivat rantakallioon. Siitä ei paljon aamu olisi voinut disneymmäksi mennä.

Porkkala <3

Seuraavat viikot sujuivat aika iisisti. Treenejä ja välitestejä asiakkaiden kanssa, hengailua ja leffojen katsomista, paljon päikkäreitä, hymyilyä ja hyvää fiilistä. Vaihdoin myös oman saliohjelmani takaisin tuttuun veto-, työntö- ja jalkapäiväjakoon ja kylläpä lähti taas kulkemaan. Huomasi taas, että pitää tehdä niin kuin itselleen toimii, ei hyvää kannata mennä muuttamaan vain muutoksen takia. Kesäkuun viimeiset päivät menivät myös varusteita hankkiessa heinäkuun alussa koittavalle vaellukselle Kaldoaivin erämaassa. Tuli sitä käytyä myös Tuskassa pyörähtämässä. Tämän kesän ainoat festarit, ei ole montaa vuotta siitä, kun niitä oli kalenterissa yli kymmenen. Kyllä laatu korvaa tässä tapauksessa määrän.

Kulkee!

Kaldoaivin kamakaaos.

Auto starttasi kohti Lappia tiistaina 4.7. Lähdimme matkaan aamuvarhain tarkoituksena pysähtyä ensimmäiseksi yöksi Kuusamoon ja jatkaa sieltä seuraavana päivänä kohti Nuorgamia ja Kaldoaivia. Olin etukäteen jännittänyt aika paljon tätä reissua. Kestävätkö kamat, meneekö hermot, iskeekö salama päähän, riittävätkö ruoat, kestääkö kunto. Ja kun on vuosikaudet tottunut reissaamaan yksin ilman kompromisseja, niin miltä se tuntuu yhtäkkiä olla keskellä erämaata kahden muun kanssa. Aika pitkälti stressasin jälleen kerran turhaan.

Näiden kanssa jaettiin tie.

Saimme auton parkkiin Pulmankijärvelle alkuillasta. Auton tyhjennys, kamojen tsekkaus ja pakkaus, 26-kiloinen rinkka selkään ja matkaan. Aurinko paistoi ja oli jopa vähän liian kuuma. En ollut etukäteen yhtään ajatellut, että millaista maasto Kaldoaivissa on, mutta se selvisikin sitten saman tien. Ylämäki – alamäki – suo – alamäki – suo – ylämäki – ylämäki – suo – alamäki – suo – suo – suo – ylämäki. Että turhat luulot leppoisasta käppäilystä pois heti alkumetreillä. Noin kolmen-neljän tunnin vaeltamisen jälkeen löysimme pienen mäen päältä hyvän telttapaikan, joki vieressä ja vähän tuulensuojaa känkyräisistä koivuista. Nuotio pystyyn, ruokaa ja aika pian teltan pohjalle nukkumaan.

Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa kohti Tsuomasvarrin tupaa. Matkaan ei mennyt muutamaa tuntia pidempää ja kun kelikin oli vielä tässä vaiheessa hyvä, niin etenimme leppoisaa vauhtia, pysähdellen katsomaan kauniita maisemia, juomaan raikasta vettä suoraan purosta ja nauttimaan. Tsuomasvarrin tupaa ympäröi oikeastaan kokonainen suopelto, jota ei oikein voi kiertääkään, täysillä yli vaan. Perille päästyämme huomasimme iloksemme, ettei paikalla ollut muita. Jes, oma talo! Jesse painui kalaan ja Jenni orastavan flunssassa kanssa päikkäreille. Ilta sujui leppoisasti ei juuri mitään tehden, ollen vain ja omia juttuja miettien. Seuraavana aamuna lämpötila oli pudonnut lähes parikymmentä astetta, tuuli joka suunnasta ja satoi kaatamalla. Päätimme jäädä vielä toiseksi yöksi tuvalle, joskin sillä varauksella, että paikalle olisi saapunut uudet matkaajat, jolloin meidän olisi ollut annettava heille tilaa ja jatkaa matkaamme. Jesse lähti taas kalaan ja me Jennin kanssa päätimme kiivetä Tsuomasvarrin huipulle, muistaakseni jonnekin 450 metriin. Sumu ja sadepilvet peittivät parhaat maisemat, mutta oli sieltä silti aika komeat näkymät. Nautimme ison kiven suojissa reissun parhaat kahvit ja lähdimme alas.

Tsuomasvarrin tupa ja hetken pouta.

Illalla autiotuvalle pyyhälsi käkkäräpäinen heppu. Oli paikallisia ja vasta nyt ensimmäistä kertaa lähtenyt tutustumaan Kaldoaiviin. Vampyyriksi nimeämämme hahmo ihmetteli meidän juttuja ja me hänen. Vaikka jouduimme nyt jakamaan tuvan, niin sopu sijaa antoi ja oli mukava kuunnella millaista elämä ja arki on Suomen toisessa päässä. Käsitys ajasta, kiireestä ja etäisyyksistä tuntuu ainakin eroavan. Seuraavana päivänä Vampyyri jatkoi matkaansa kohti Sevettijärveä ja me lähdimme takaisinpäin menomatkalla bongaamamme järven rantaan. Reissun tarkoituskaan ei ollut lähteä suorittamaan etäisyyksiä, pitkiä siirtymisiä tai suuria korkeuseroja. Tarkoitus oli nauttia ja olla vaan kaukana kaikista ja kaikesta. Lyhyestä siirtymästä huolimatta ehdimme kastua läpimäriksi. Menomatkan kauniit maisemat olivat harmaata mössöä ja bongaamamme kaunis järvenranta, Laguuni, oli ihan vieras ja synkkä. Teltat pystyyn, kamojen kuivattelua ja lounasta. Jossain vaiheessa sade lakkasi, mutta harmaus jäi. Halusimme Jennin kanssa myös kalastaa ja teimme vaellussauvoista mato-onget. Jessen neuvo olla hiljaa, ettei kalat säiky, ei oikein meiltä luonnistunut, hihittelemiseksi se meni niissä väsymystiloissa.

Jee!

Seuraava päivä oli siirtymältään reissun raskain. Ja sitä se oli myös henkisesti. Aamusella yritimme vielä kuivailla kastuneita kenkiä nuotiolla sillä seurauksella, että toisesta kengästäni suli pala pohjaa. Nauratti. Jo nyt paljon kevyemmältä kuin lähtiessä tuntunut rinkka selkään ja taapertamaan. Tässä vaiheessa taas huomasin, että miten se, että on keskittynyt omissa treeneissään viime kuukaudet lähinnä lihastreeniin, mutta jättänyt kehonhuollon minimiin, vaikuttaa eikä todellakaan hyvällä tavalla. Kesti pari tuntia, että reisi- ja pakaralihakset lämpenivät, että pääsin vauhtiin. Ensimmäiset kilometrit tuntuivat siltä kuin en edes liikkuisi ollenkaan eteenpäin. Jaloissani on voimaa, ne ovat vahvat, mutta jotenkin ne eivät vain tehneet minkäänlaista yhteistyötä. Kun jalat viimein lämpenivät ja kiristyneet lihaskalvot alkoivat joustaa, niin kyllä sitten taas kulki, mutta ne ensimmäiset pari tuntia, huh. Reissun jälkeen olenkin ottanut taas kehonhuollon takaisin ohjelmaan ja tuo foam roller on taas käytössä.

Vettä satoi, housut repesivät, kerran olin jo lonkkaa myöten suossa, yhden joen ylitin vitutuspäissäni kävelemällä läpi. Hyttysiä oli enemmän kuin ilmaa. Kuvasin koko reissulta GoProlla 4,5 tuntia matskua ja viimeisen päivän osalta kyseessä on oikeastaan pelkkää kirosanasooloa. Korvia kuumotti katsella niitä pätkiä jälkikäteen. 16 tunnin ja 22 kilometrin jälkeen pääsimme viimein takaisin parkkipaikan läheiselle uimarannalle. Aurinko alkoi paistaa. Mikään ruoka ei ole koskaan maistunut niin hyvältä kuin siellä rannalla keittelemäni Rainbown Tex-Mex-pata, jota tosin ei tarvitse enää ikinä muuten syödä. Mikään teekupponen ei ole koskaan maistunut niin hyvältä kuin siellä eikä uni ole koskaan tullut niin nopeasti, kun viimein pääsin teltan pohjalle. Olin aivan poikki, paskainen ja silti aika onnellinen, että olipahan selvitty ja onnistuttu. Kiitokset vain Jennille ja Jesselle! 🙂

Seuraavana päivänä Nuorgamiin suihkuun ja kauppaan ennen kuin jatkoimme reissuamme Norjaan. Pari-kolme päivää kauniiden vuonojen, Jäämeren ja vuorien ympäröimänä ja elämä alkoi taas voittaa. Hullaannuin Norjasta vuosi sitten Lofooteilla ja oli ihan parasta päästä sinne taas. Norjassa on jotenkin niin kotoista ja kaunista. Reissun päätti ajomatka Jäämereltä käsivarren kautta takaisin Itämerelle, kotiin. Seuraavana päivänä buukkasin itselleni toisen kesäloman Ateenaan. Siellä olisi 35 astetta eikä luultavasti yhtään suota.

Hamningberg.

Norja, I lööööv you.

Loppu-heinäkuu menikin sitten treenaten, Ateenan-reissua odottaen, syksyä ja koulujuttuja suunnitellen ja asennoituen, että kohta on taas syksy ja arki. Onnistuin vielä venäyttämään oikean lonkankoukistajan kyykätessä ja kun lääkäri lätkäisi parin viikon liikuntakiellon päälle, niin ei olisi se visiitti Ateenaan voinut tullakaan parempaan saumaan. Viikko oleilua auringossa, yhdeksän luettua romaania, pitkiä yöunia, hyvää ruokaa, raunioiden pällistelyä ja omien juttujen, asioiden ja ihmisten kelailua. Ihan parasta, tuommoisilla karkumatkoilla on tarkoituksensa. Tykästyin siihen kaupunkiin, ihmisiin ja siihen rentouteen, joten ehkäpä suuntaan sinne aika piankin uudestaan.

”Onnituisko huone näköalalla?”

Koulu alkoi pari viikkoa sitten, valmennukset ovat lähes kaikkien osalta pyörähtäneet taas käyntiin ja koulujutut etenevät, ehkä hitaasti, mutta varmasti kuitenkin. Mutta ei tämä arkikaan pahalta tunnu, ei ollenkaan, kun saa tehdä niitä juttuja, joista tykkää ja joissa on sydän mukana. Uusille asiakkaille on tilaa, joten jos tuntuu, ettei liikunnan aloittaminen kesän jälkeen oikein lähde, niin laita ihmeessä viestiä, niin katsotaan yhdessä. 🙂

Mukavaa syksyn alkua sulle kans!