Raahasin juuri vintille talvikamppeet, lumilaudan, luistimet ja kaikki ne yksinäiset lapaset, joiden pari on talven mittaan hävinnyt. Siinä portaita rampatessani herkistyin tajutessani, että talvi oli sitten taas tässä ja muistellessani miten hieno se olikaan.

Helmikuun alussa lähdin käymään mummoni ja kummitätini luona Ilomantsissa. Jo pelkästään se, että pääsi kaupungista hetkeksi pois, keskelle ei mitään, palkitsi. Eipä ollut tietoakaan valosaasteista, kun seisoin pilkkopimeydessä rinkan ja lumilaudan kanssa tienposken pysäkillä bussin jatkaessa matkaansa. Eteensä ei nähnyt metriäkään, pelotti ja teki mieli soittaa äidille. Löysin kuitenkin perille mummolaan, että siitäpäs saitte sudet!

Mummolassa tuli vietettyä kaikki lapsuuden kesät ja talvet ja vaikka paljon onkin muuttunut ja mummosta on tullut jo aika vanha, niin se sama tuttuus ja kotoisuus oli edelleen tallella. Lämmitti. Tekee hyvää välillä muistutella itseään omista juuristaan.

Seuraavaksi jatkoin matkaani kummitätini luokse Tokrajärvelle. Parin päivän aikana tein ihastuttavan hölmön Topi-koiran kanssa pitkiä lenkkejä siellä täällä ja nautin joka solullani raikkaasta ilmasta, lumesta ja luonnosta. Oli myös mukavaa päästä syömään yhdessä pöydän ääressä, nauttia niistä perhejutuista, jotka jää yksinasuvalta harmittavan usein väliin. Onneksi on sukulaisia!

Apuuva!

Kulujärvi

Tokrajärveltä jatkoin Kolille tarkoituksenani päästä lautailemaan, vaeltamaan ja lumikenkäilemään. En ollut aiemmin käynyt Kolilla ja jälkeenpäin voin vain ihmetellä, että miksi. Mitkä maisemat! Meni minne tahansa, niin pelkkää postikorttia toisen perään, luonto joka paikassa läsnä, samoin sen kunnioitus. En ollut tajunnutkaan miten korkealle sitä oltiin menossa, kunnes menomatkalla taksi alkoi kaahata ylemmäs sellaista vauhtia, että korvat menivät lukkoon. Tykkylumisia puita, eteläisen Suomen korkein kohta, 347-metrinen Ukko-Koli, hyvin merkityt vaellusreitit, joilta oli hyvä poiketa omille poluille, tosin sillä seurauksella, että yhtäkkiä sitä huomasi seisovansa umpihangessa kenkä tippuneena ja sitä kun yritti sieltä hangesta kaivaa, upposi vain syvemmälle. Olisi ehkä sittenkin voinut vuokrata ne lumikengät, mutta hauskaa oli ilmankin! Harvoin muuten termarikahvit ovat maistuneet niin hyvältä kuin Ukko-Kolin huipulla jäistä Pielistä ja kansallismaisemaa tuijotellen.

Ukko-Kolin huipulla on vaikeaa olla hymyilemättä.

Tein pari kertaa kävelylenkin vaaralta alas Kolin kylälle kauppaan. Paluumatkalla kyllä huomasi, että vaikkei Koli mikään vuori olekaan, niin kyllä se jaloissa tuntuu, kun 15 kilometrin vaelluksen päätteeksi taapertaa ylös tien viertä pitkin. Viimeisenä päivänä kävin vielä tutustumassa Kolin kansallispuiston luontokeskukseen, Ukkoon, ja löysin taas sata uutta asiaa, joiden takia tulen Kolille takaisin. Ihan jo senkin takia täytyy tulla, etten sitten malttanutkaan rinteeseen, seuraavalla kerralla sitten.

Toinen talven kohokohtani oli maaliskuun alun reissu Sallaan. En ollut aiemmin käynyt Suomessa niin pohjoisessa, edellinen ”ennätykseni” oli Tornio, jossa viivyin viime kesänä yhden yön matkalla Lofooteilta takaisin kotiin. Nyt pääsin ihan oikeaan Lappiin! Ystäväni perheellä on mökki kätevästi kilsan-parin päässä Sallatunturin rinteistä ja tällä kertaa pääsin laskemaankin. Viime talvena ostettu uusi lauta oli ollut alla vasta kerran ja sen kerran jälkeen teki mieli nakata lankku nuotioon. Ei löytynyt tatsia, ei minkäänlaista tuntumaa! Onneksi nyt oli aikaa opetella uuden laudan jujut ja virittää lihasmuistista löytyvät käännökset ja tekniikat uuden laudan mukaisiksi. Oli muuten aivan mielettömän hienoa huomata, että kyllä sitä osaa ja oppii, kun tarpeeksi kauan jankkaa. Sain ensimmäisen lautani 10-vuotiaana ja siitä eteenpäin talviviikonloppuina suuntasin rinteeseen enkä pelännyt mitään. Halusin hyppiä ja pomppia ja oppia kaikki maailman temput. Haaveilin olevani joskus maailman paras tyttölaskija, parempi kuin pojat. Samanlaista sekopäätä minusta ei enää tule, mutta lautailla aion niin kauan kuin jalat kantavat ja Suomessa on talvi.

Niin kivaa!

Sallassa pääsin myös elämäni ensimmäiselle moottorikelkkaretkelle. Pääsin viimein näkemään kunnolla sitä Lappia, jonne olin aina halunnut päästä. Kaikkialla oli niin uskomattoman kaunista ja häikäisevän valkoista, että välillä pelotti pistää silmät kiinni, ettei se kaikki vain katoa mihinkään. Välillä tosin piti silmät pistää kiinni senkin takia, että kuskina toiminut ystäväni kaahasi täysillä ja minua pelotti. On muuten aika hyvä käsivarsitreeni, kun puristaa kolme tuntia moottorikelkan käsitukia yrittäen olla singahtamatta tunturiin!

Ruuhitunturin huipun pumpulimaassa

Tapasin myös yksisarvisen

Ystäväni mökistä löysin sukset ja parina päivänä kävin hiihtämässä. Tai no, en tiedä mitä se oli. Edellisen kerran olin hiihtänyt yli 20 vuotta sitten, juuri siellä Ilomantsin mummolassa. Ehkä vähän värittyneissä muistikuvissani silloin sudet ulvoivat ja karhut karjuivat, kun äitini pakotti minut ja siskoni hiihtämään pilkkopimeyteen. Ja kun on koulut käynyt Etelä-Helsingissä, niin eipä sitä sitten tullut koulun liikkatunneillakaan hiihdettyä. Aikamoista räpiköintiä tuo epähiihtäminen nyt olikin, eräs vastaan tullut pikkupoikakin hämmentyneenä osoitti minua ja kysyi isältään, että ”mitä tuo tekee”. No, pääasia, että pääsi liikkeelle eikä antanut moisten sivuseikkojen, kuten oikean hiihtotekniikan, häiritä. Ehkäpä ensi talvena uskaltaudun uudelleen suksille sekoilemaan.

Nyt sutii!

Tämä talvi oli niin upea kaikkine kokemuksineen, että talvi kiilasi nyt lempivuodenajakseni. Olen äärimmäisen onnellinen, että löysin uudestaan niitä tapoja liikkua, jotka ovat joskus jääneet. Vähintään yhtä onnellinen olen siitä, että sain tänä talvena olla niin paljon ulkona luonnon keskellä. Muistan havahtuneeni Akka-Kolin huipulla ajatukseen, että miten sitä osasikin olla vain juuri siinä missä oli, täysin läsnä, kaikki aistit ja ajatus kirkkaina. Että sitä oli aika onnellinen.

Vaikka talvi on takanapäin, on tämä alkanut kevätkin ihan kiva! Luonto heräilee ja pääsee taas liukastelematta ulos juoksemaan. On tuo valo ihmeellinen asia, jopa salitreenikin on alkanut kulkea ihan eri tavalla, kun on saanut auringosta energiaa.

Mukavaa huhtikuun alkua sulle kans!