• JOULUKUUN 24. — Ihanaa joulua!

     

    Mitä rentouttavinta ja rauhallista joulua asiakkaille, yhteistyökumppaneille, ystäville, tuttaville ja jokaiselle minua tänäkin vuonna tukeneelle ja kannustaneelle. Olisi paljon hankalampaa ilman teitä! <3

    Joulukalenterikin päättyy tältä osin tähän. Koko projektin perimmäisenä tarkoituksena oli tuoda omaan blogiin ja ylipäätään kirjoittamiseen taas sitä rentoutta, mikä on ollut viimeaikoina vähän kateissa. Siinä päästiin kyllä maaliin. Uusia seuraajia ja lukijoitakin on tullut, mikä tietysti lämmittää aina mieltä.

    Tänään katselen tässä aamusella kaikessa rauhassa lastenohjelmia ja sitten iltapäivästä vanhaan kunnon Malmin Prismaan hoitamaan viimeiset joululahjahankinnat, onneksi oon taas ajoissa, ja sieltä sitten vielä joulusalille ennen siirtymistä mutsin patojen äärelle. Asiakkaiden kanssa treenit jatkuukin jo tapanina, mutta pari päivää tässä ehtii ottaa iisisti, ulkoilla ja syödä. Olen aina ajatellut, että joulun on lasten juhla, ja toivonkin että jokainen lapsi saisi nauttia ihan täysillä, ilman että tarvitsee katsella mitään ryyppäämisiä ja riitoja. Ja toivon, ettei kenenkään tarvitsisi olla yksin.

    Kaikkea hyvää ja kiitos vielä!

    Vilma

    //

    Instagram @vimmalindqvist

    Facebook

     

Comments are closed.