• JOULUKUUN 9. — Motivaatiosta

    Suurimman osan ajasta sitä tietää mitä tekee ja miksi, tavoite pysyy kirkkaana mielessä. Koska en usko, että olemassa on mitään yli-ihmisiä, niin varmasti jokainen välillä kohtaa niitäkin kausia, kun mikään ei kulje, ei duuni, treeni tai ihmissuhteet, tulee syötyä mitä sattuu ja nukuttua liian vähän. Noina hetkinä sitä motivaatiota ei tunnu löytyvän mistään. Sen sijaan, että käpertyisi syvemmälle sohvan uumeniin tai sättisi itseään, kannattaa kysyä rehellisesti, että mistä se motivaation puute oikein johtuu. Oikea väsymys on asia erikseen, mutta jos kyse on vain laiskuudesta, niin siinä ei oikein auta muu kuin itsensä pakottaminen takaisin ruotuun. Samalla kannattaa miettiä, että jos toistuvasti saa etsiskellä sitä hukattua motivaatiota, niin onko ne tavoitteet realistisia tai haluaako niitä ollenkaan. Uusi innostus kun saattaa löytyä, jos pysähtyy miettimään mitä sitä eniten haluaa ja muuttaa sitten suunnitelmat sen mukaiseksi.

    Monelle on varmasti tuttuja tilanteet, joissa tietää, että  pitäisi tehdä sitä, tätä ja tuota, mutta ei sitten kuitenkaan tee. Kannattaa aloittaa kuitenkin jostain, koska eteen voi tulla tilanne, jossa lopulta niitä asioita pitää tehdä. Jos ei tee mitään, ei mitään myöskään tapahdu.

    Tämä

     

    Itse painiskelen motivaation kanssa ajoittain ja olen huomannut, että se toden totta johtuu lähes aina siitä, ettei tavoite ole tarpeeksi innostava ja konkreettinen. Salilla tavoitteeni ovat selkeitä, mutta välillä iskee laiskuus ja sitä joutuu sinnekin itsensä pakottamaan. Muu urheilu ja liikunta on ollut enemmän sellaista fiilistelyä ja hauskuutta, mikä toki on ollut ihan hyvää vastapainoa koville punttitreeneille. Buukattuani Nepalin haastavan vaellus- ja kiipeilyreissun, on motivaatio kaikkeen treenaamiseen kasvanut jollain tsiljardilla prosentilla. Nyt kaikki treeni ja tekeminen tähtää siihen, että huhtikuussa vaellan Everestin perusleiriin ja kiipeän Island Peakin huipulle. Tässä on 117 päivää aikaa! Koskaan ei muuten ole näiden välipäivien pitäminen tuntunut näin haastavalta, kun haluaisi vaan koko ajan olla treenaamassa.

     

    Ylhäällä korkeella

    Leppoisaa lauantai-iltaa!

    Vilma

    //

    Instagram @vimmalindqvist

    Facebook

     

Comments are closed.