• JOULUKUUN 1. – Joulutarjoukset!

    En ole koskaan ollut jouluihminen, siis sellainen, joka jaksaisi häsätä joulua viikkotolkulla etukäteen. Joulukuut ovat usein kiireisiä ja työntäyteisiä, joten joulun päivinä tärkeintä on ollut päästä lepäämään, nukkumaan päikkäreitä ja syömään perheen kanssa. Jos jostain olen halunnut pitää kiinni, niin kinkkua, lanttulaatikkoa ja sitä mätimönjää on oltava pöydässä, muuten ei niin väliä. Kuten muinakin päivinä vuodessa, tärkeintä on kokemukset ja perheen ja ystävien kanssa vietetty aika, ei se roina ja rompe. Lämpö, nauru ja yhdessäolo, niillä pärjää. Tänä vuonna kuitenkin huomasin jo lokakuussa vähän odottavani joulua, vuoden loppua ja uuden vuoden alkua. Pari viikkoa sitten virittelin jo jouluvaloja, tosin kissa repi ne samantien alas. Toissapäivänä hankin joulukalenterin, siis sellaisen oikean, suklaisen. Veikkauksen kalenterin toki ostin jo aiemmin, mutta nehän nyt raaputetaan samantien. Ja kun tänä aamuna heräsin ja tajusin, että on joulukuun ensimmäinen päivä, hymyilytti. Ehkä mussakin siis asuu semmoinen jouluhullu, se vain on ollut vuosikymmenet talviunilla.

    Tonttu puntilla. Mad photo edit skillz.

    Joulun kunniaksi olen viritellyt Vimma Trainingin joulukalenteria. 24 päivän ajan luukuista paljastuu postauksia, fiilistelyjä, treenijuttuja, joululahjaidiksiä, arvonta tai parikin, mitä ikinä. Asioita, joista itse pidän ja joista saan hyvän mielen.

    Siispä aika ensimmäisen luukun! Joulutarjoukset! TADAA!

    Treeniohjelma 50€ (norm. 70€)

    Ohjaus + ohjelma 100€ (norm. 140€)

    Vimmainen kuntosalipaketti (treeniohjelma + 5 valmennustapaamista) 280€ (norm. 320€)

    Kaikki valmennuspaketit -15%, esim. suosituin VIMMA90 (12 tapaamista, 4x/kk) 271€/kk (norm. 319€/kk).

    Myös lahjakortit valitsemallesi summalle onnistuvat.

    Hinnat voimassa 24.12.2017 asti.

     

    Mitä mukavinta joulukuun ekaa päivää! 🙂

    Vilma

    //

    Instagram @vimmalindqvist

    Facebook

     

Comments are closed.