• Sivut auki!

    Jipii, vihdoinkin on Vimma Trainingin sivut saatu auki, blogi pystyyn ja pihalle! On tässä syksyn mittaan ehtinytkin jo vaiheilla niin firman ja blogin nimen, värien ja ties minkä kanssa. Nyt on valmista, vaikka pientä viilattavaa toki aina löytyy, mutta löytyköön.

    Olen Vilma Lindqvist, 29-vuotias helsinkiläinen personal trainer, tuottaja ja yrittäjä. Käyn kuntosalilla, uin, pyöräilen ja kahvakuulailen säännöllisesti. Harrastan myös kehonpainotreeniä, juoksemista ja ryhmäliikuntatunteja. Ulkoilu on minulle äärimmäisen tärkeä henkireikä ja tulen kirjoittamaan tässä blogissa liikunnan lisäksi myös seikkailuistani ja treeneistäni ulkona luonnossa. Rakastan sanoja ja olen kirjoittanut ajatuksiani ylös niin kauan kuin muistan. Se on minulle luonnollisin itseilmaisun muoto. Joten aika luontevaa yhdistää kaksi rakkautta, liikunta ja kirjoittaminen.

    Pikkutyttönä olin todella liikunnallinen. Yksi rakkaimpia lapsuusmuistojani onkin pikkusiskoni kanssa otetut juoksukilpailut ensin pihatiemme päästä päähän, sitten talon ympäri ja lopulta korttelin ympäri. Ne tosin loppuivat sitten, kun siskoni rupesi voittamaan. Meillä kiipeiltiin puissa, välillä tiputtiin, ei haitannut. Olkkarissa treenattiin siltakaatoja, voltteja ja kärrynpyöriä, välillä lennettiin täysillä patteria päin, ei haitannut. Äiti kuskasi Tapanilan Erälle milloin satubalettiin, milloin futistreeneihin. Aika usein käytiin Malmilla uimassa ja juomassa Hartsportia. Vähän vanhempana harrastin telinevoimistelua, salibandya ja uimahyppyjä. Treenejä oli parhaimmillaan kahdeksat viikossa, ja kun päälle tuli koulun lisäksi vielä piano-, poikkihuilu- ja teoriatunnit, niin sitä oli välillä aika poikki. Yläasteelle mentäessä rokki- ja punkkikeikat, salaa vedetyt tupakat, hölmöilevät omenaviinit ja yleinen haahuilu veivät mennessään ja liikunta jäi yli kymmeneksi vuodeksi lähes kokonaan. Yläasteella ja lukiossa kun liikkatunnit olivat usein Kaisaniemen puistossa, mistä oli hyvä livahtaa Hakaniemen Mäkkiin kahville. Elämä pyöri musiikin, keikkojen ja festareiden ympärillä.

    Löysin liikunnan uudestaan näihin aikoihin viitisen vuotta sitten. Olin seitsemän vuotta aikaisemmin sairastunut paniikkihäiriöön ja masennukseen, joka sittemmin kroonistui. Elämäni muodostui masennuskausista ja niiden välisistä ajoista, jolloin oikeastaan vain pelkäsi, että koska se synkkyys taas alkaa. Tuolloin viisi vuotta sitten oli takana ollut todella paha syksy ja kävin aika syvissä vesissä. En pitänyt siitä miltä näytin, siitä mitä olin, siitä mitä elämäni oli. Olin fyysisesti huonossa kunnossa. Tein paljon töitä, opiskelin tuottajaksi Humakissa ja kirjoitin lehtijuttuja ja vaikka niistä nautinkin, niin päivät kulkivat eteenpäin jotenkin sumussa, automaatiolla. Eräänä talvisena aamuna päätin kuitenkin lähteä uimaan, ajattelin, ettei siellä altaassa kukaan näe, vaikka vähän itkisikin elämäänsä. Enpä olisi silloin arvannut, että se yksi uintireissu Märskyssä muuttaisi niin paljon. Muistan sen fiiliksen kun nousin pari kilsaa uituani altaasta, olo oli jotenkin ylväs ja pääni kirkkaampi kuin vuosiin. Päätin tulla seuraavana päivänä uudestaan ja aika pian tein periaatepäätöksen, että alkaisin taas liikkua, koska fiilis sen jälkeen oli aina niin hyvä. Aloin olla taas oma itseni, olin taas Vilma. Paljonhan on viime vuosina puhuttu siitä, miten liikunta on erinomainen lääke masennukseen. Voi että, niin se todellakin on! Tästä tulen varmasti puhumaan blogissani jatkossakin.

    Nyt, viisi vuotta myöhemmin, olen ollut ilman masennusdiagnoosia parisen vuotta. Olen valmistunut Trainer4Youn kautta Hyvinvointivalmentajaksi, lisensoiduksi Kuntosalivalmentajaksi ja parin viikon päästä lisensoiduksi Personal Traineriksi. Olen käynyt myös Spartanin kahvakuulaohjaajakoulutuksen ja tammikuussa aloitan Liikunnan ammattitutkinnon opinnot Eerikkilän urheiluopistossa. Perustin Vimma Trainingin tänä syksynä ja olen tehnyt valmennuksia kesästä asti. Välillä sitä joutuu ihan pysähtymään ja vielä vähän epäuskoinen virnistys naamallaan toteamaan, että kyllä, tämä kaikki tapahtuu ihan oikeasti. Olen löytänyt elämänilon, vimman, ja haluan auttaa muitakin löytämään sen ja samalla voimaan paremmin.

    Kolme vuotta sitten olin kirjoittanut Facebookiin näin:

    Näyttökuva 2015-12-01 kello 23.46.34

     

    En nyt ihan ”päivät pitkät”, mutta pikkuhiljaa! Niin se elämä viskelee, olen saanut liikunnasta itselleni uuden ammatin, enpä olisi uskonut tuolloin kolme vuotta sitten! Vaikka karsastankin mukasyvällisiä ja latteita coelhomaisia viisauslauseita, niin silti pakkoa sanoa, että kyllä se näköjään kannattaa uskoa siihen mitä tekee, ja että ne hulluimmatkin haaveet voi joskus toteutua, tässähän sitä ollaan.

    Tervetuloa mukaan!

    Post Tagged with , ,
Comments are closed.